Sukututkijoina tutkimme kaikkia mahdollisia lähteitä, jotka voivat antaa tietoa esivanhempiemme elämästä. Jos olet samanlainen kuin minä ja nautit tietojen etsimisestä, tiedät, että sinun on silloin tällöin ajateltava ”laatikon ulkopuolelta”. Joskus meidän on oltava tutkimuksessamme luovia, jotta löydämme uusia tietoja. Siinä voi MyHeritagen kokoelmista olla valtavasti apua.
Minulla on esivanhemmat, jotka omistivat paikallisia yrityksiä. Yrityksiä koskevien tietojen ja etenkin valokuvien löytäminen voi olla haastavaa. Mieheni isovanhemmat, Lannie ja Ruth (Burcham) Barker, omistivat paikallisen kaupan 1930-luvulta 1970-luvulle. Minulla on vain yksi valokuva myymälästä; siinä Ruth seisoo tiskin takana. Etsin edelleen epätoivoisesti valokuvia kaupan ulkopuolelta siltä ajalta, kun se perustettiin 1930-luvulla. Minulle on kerrottu, että heillä oli jopa vanhanaikaiset bensapumput! Toistaiseksi en ole onnistunut löytämään kuvia myymälän julkisivusta – mutta en ole antanut periksi.
Muutamia tunnettuja lähteitä, joista sukututkija voi saada tietoja esivanhempiensa omistamista yrityksistä, ovat toimiluparekisterit, verotiedot, kaupunkihakemistot ja sanomalehdet. Haluaisin ehdottaa vielä muun tyyppistä lähdettä, jota et ole ehkä ajatellut: koulujen vuosikirjat.
Kyllä, aivan oikein, sanoin vuosikirjat!
Vuosikirjan kustantaminen maksaa. Rahoituksen järjestämiseksi järjestäjät ottivat usein yhteyttä paikallisiin yrityksiin ja tarjosivat mainostilaa valmiissa vuosikirjassa. Yritykset maksoivat mainoksestaan julkaisussa, joka leviäisi laajasti opiskelijoiden keskuudessa, ja vuosikirjan tekijät saivat rahaa kirjan kustantamiseen.
Vuosikirjoja on ollut olemassa jo hyvin kauan. Joskus niitä kutsuttiin nimellä vuosittainen, koska ne julkaistiin yleensä joka vuosi, ja niissä oli valokuvia, tietoja opiskelijoista, urheilusta, yliopistoista, opiskelija-elämästä, klubeista ja tärkeimmistä koulutapahtumista edellisen lukuvuoden aikana. Ensimmäiset vuosikirjat voidaan jäljittää 1600-luvun lopun itärannikon kouluihin. Yale julkaisi ensimmäisen yliopistovuosikirjan vuonna 1806, ja 18 vuotta myöhemmin, vuonna 1823, Massachusetts College of Pharmacy julkaisi pisimpään säilyneen vuosikirjan: Signian. Vuosikirjojen tuottamisesta tuli suosittu perinne: Luuklenpa, että hyvin monilla on vuosikirja kirjahyllyssään. Itselläni on vuosikirjoja Dickson Countyn lukiosta, ja katson niitä itseasiassa aika usein.
Jos yriksen omistanut esivanhempasi auttoi paikallista koulua ja maksoi mainoksesta vuosikirjassa, löydät ilmoituksen yleensä kirjan takaosasta. Nämä mainokset voivat antaa arvokasta tietoa yrityksistä: sijainnit, palvelut ja tavarat, asiakaskunnan ja joskus jopa valokuvia paikasta tai omistajista.
Esimerkiksi isäni Robert Lee LeMaster (1942–2019) kävi Elletin lukiota Akronissa, Summitin piirikunnassa, Ohiossa vuonna 1956. Elletin vuosikirja vuodelta 1956 on skannattu ja saatavana MyHeritagessa (vaikka minulla itselläni on painettu kopio). Isäni oli kyseisenä vuonna 8. luokalla, ja hänen luokkakuvansa näkyy kirjassa. Hän on viidennellä rivillä, ensimmäisenä:
Vuonna 1956 Elletin vuosikirjassa oli kokonainen 26-sivuinen osasto paikallisten yritysten mainoksia. Mainoksista löytyy monenlaista tietoa paikallisista yrityksistä; esim. osoitteet, puhelinnumerot, valokuvia ja mitä tuotteita ja palveluja ne tarjosivat.
Jos esivanhemmallasi olisi ollut yritys Akronissa, Ohiossa ja hän olisi mainostanut sitä tätä vuosikirjassa, saisit tästä kirjasta upeaa tietoa lisättäväksi sukusi historiaan.
Vaikka esivanhemmallasi ei olisi ollut yritystä, voivat vuosikirjamainokset antaa arvokasta tietoa yrityksistä, joissa he ovat asioineet. Ehkä joku sukulainen on maininnut kirjeessään tai päiväkirjassaan esim. paikallisen ravintolan, jossa he ovat käyneet. Saatat löytää sen ravintolan vain paikallisen vuosikirjan takaosasta.
Joten seuraavan kerran, kun yrität löytää tietoja esivanhempasi yrityksestä tai etsit yritystä, jonka esivanhempasi on maininnut, muista tarkistaa MyHeritage USAn vuosikirjakokoelma. Se on oikea sukututkijan aarrearkku hyvin monella tavalla!
